Voidaanko mennä, no emme taida rohjeta, no jos kuitenkin!

OTAVAN MARTAT ry vietti Ratsastuskeskus Villeissä Tallitoimintapäivää 12.5.2022. Saimme tallille Martoilta postia toimintapäivän jälkeen:

”Olimme saaneet Ratsastuskeskus Villeistä kutsun Tallitoimintapäivään. Ehdotus alkoi kiehtoa jäseniämme. Niinpä rohkenimme pitää erilaisen Martta-illan ja ottaa kaverinkin mukaan.

Martat eivät siis aina kudo, parsi, paikkaa, leivo, siivoa, laita ruokaa, möyri mullassa tai muonita muita. Nyt menimme heppatallille tutustumaan ja oppimaan uutta!

Mukana oli tietty jo aiemmin heppoihin tutustuneita, mutta sitten myös niitä, joita uljaat hevoset vähän pelotti.

Isot hevoset annoimme olla rauhassa ja niitä katselimme niitä vähän kauempaa.

Ponien kanssa sen sijaan tutustuimme lähemmin. Luottamuksen poneihin sai, kun ohjaaja seisoi vierellä ja saimme harjata niitä ja letittää niiden harjaan söpöjä lettejä. Jopa allekirjoittanut arkajalkakin uskalsi lähestyä harjaamaan ponia ja letittämään harjaa.

Rohkeimmat luvan saaneena antoivat makupaloja, eli leivänkannikoita isoillekin hepoille ja kavereitahan heistä sitten tuli.

Rehtiä tallityötä, eli karsinoiden putsaustakin oli tarjolla.

Loppuhuipennus oli, kun tallin yhteydessä toimivan Villit ry:n keppariklubilaiset esittivät hienon näytöksensä. Ihanat neitokaiset keppihevosineen hyppelivät niin ketterästi kuviomuodostelmissaan. Sen jälkeen he esittelivät vielä keppihevosensa ja sitten alkoikin meille ratsastuskoulu.

Huhhuh, olipa se rankkaa, mutta niin mukavaa. Kiitos keppariklubilaiset!

Kiitos myös Ratsastuskeskus Villit ja yrittäjä Melina, että myös kerroit meille, mitä hevosyrittäjän arki oikeasti on.

Päivän päätti sitten kahvihetki tallin takkahuoneessa, jossa tietenkin vielä kertasimme Tallitoimintapäivän antia.

Olipa kaiken kaikkiaan mielenkiintoista. Suosittelemme muillekin!”

Otavan Martat ry:n puolesta, pj. Tuula Paunonen

****
Vink Vink! Ratsastuskeskus Villien ryhmäpalvelut ovat kaikille ryhmille avoimia palveluita. Kerää oma porukkasi ja varaa oma Tallitoimintapäivänne numerosta 045 783 70577/ tallin info tai 045 6111124 / Melina Holmberg. Tervetuloa tallille!

Kouluratsastaja Anna von Wendt: ”Jokaista hevosta voi ratsastaa paremmin”

SM kouluratsastaja Anna von Wendt haluaa madaltaa kynnystä tulla valmennuksiin mukaan, vaikka ei omistaisi hienoa kouluratsua. ”Valmennukseen voi tulla millainen ratsukko tahansa. Pääasia on, että haluaa oppia! Vain siten voi kehittyä.”

Kouluratsastaja Anna von Wendt sanoo, että ensin ratsukolla pitää olla perusasiat kunnossa, ennen kun aletaan tekemään temppuja.

”Haluan, että ratsastus on helppoa. Haluan opettaa erityisesti oppilailleni perusasioita. Tärkeintä, mitä olen itse oppinut, on, että jokainen hevonen voi viedä minua eteenpäin. Ja jokaista hevosta voi ratsastaa paremmin.”

Von Wendt (36) on kouluratsastaja, maanviljelijä ja monitoimiyrittäjä. Hän asuu Björkbodassa, Kemiönsaarella, avopuolisonsa esteratsastaja Joonas Orannan ja rodesiakoira Lilan kanssa.

”Pääsääntöisesti ratsastan ja yritän saada muut hommat ratsastuksen ja hevosten ympärille sopimaan. Hevosten kanssa on mielettömän upeaa tehdä töitä.”

MM kisat tavoitteena

Anna von Wendt on koulutukseltaan maatalousteknikko ja kauppatieteiden kandidaatti. Hevosihminen hänestä tuli jo pienenä.

”Olen aina ollut hevoshullu. Meillä oli harrastehevosia kotona, kun olin pieni. Pidin ratsastusleirejä kotona kaverin kanssa jo, kun olin noin 10 vanha. Vakavasti ottaen olen valmentanut ratsukoita vuodesta 2005.”

”Minusta tuli kouluratsastaja, koska pelkään hyppäämistä. Tai ainakin jos pitää hypätä korkeita esteitä. Hyppään vaihtelun vuoksi kyllä välillä.”

Taitavaksi ja menestyneeksi kouluratsastajaksi tie on ollut pitkä ja se jatkuu. Harjoitteleminen ei kilparatsastajalla lopu koskaan.

Kansainvälisen GP uran hän aloitti kaudella 2015 itsekouluttamallaan Denzelillä. Ratsastajanuransa kilpailulliset isoimmat saavutukset ovat SM kulta 2016 ja 2020. Tällä hetkellä Anna von Wendt harjoittelee MM kisoihin.

Perusasiat ensin

Anna von Wendt valmentaa työkseen ratsukota ympäri Suomea ja valmennuksissa käyvät ammattilaiset, kilpailevat ratsukot, esteratsukot ja harrastelijat. Valmentajana Anna von Wendt arvostaa perusasioita.

”Vaadin, että perusasiat ovat kunnossa, ennen kun aletaan tekemään temppuja. Haluan, että ratsastus on helppoa. Haluan siis opettaa erityisesti oppilailleni perusasioita.”

Hän korostaa, että valmennukseen voi tulla millainen ratsukko tahansa.

”Pääasia on, että haluaa oppia! Valmennukseen kannattaa tulla, että pääsee kehittymään. Myös jos on ongelmia, ne pitää vain ratkaista. Hevoset ovat aivan huikeita eläimiä, niiden kanssa työskentely on aivan mielettömän inspiroivaa ja antoisaa.”

Anna von Wendt vierailee Mikkelissä Ratsastuskeskus Villeissä satunnaisesti. Valmennukset ja klinikat tulevat myyntiin nettikauppaan (Palvelut -> Valmennukset) viimeistään noin kolme viikkoa ennen tapahtumaa.